Janne

Jannen pelaajatarina

Tässä on oma kertomukseni elämästäni, ja miten pelaaminen on ollut siinä mukana.

En koskaan kokenut pelaamista ongelmaksi. En kokenut sen häiritsevän elämääni missään vaiheessa. Pelaaminen on aina ollut kivaa, se on ollut rakkain harrastukseni.

Olen itse PC-only -pelaaja. En omista konsoleita. Minulla on paljon pelejä, joista suurin osa on Steamissa. Olen pelaillut enimmäkseen rooli- ja strategiapelejä. Listassa on muunkin genren pelejä, esim. FPS ja Sandbox, mutta ne on vähäisempiä. En ole koskaan pelannut ammattimaisesti, enkä haluakaan. Olen pelannut enimmäkseen yksinpelejä. En pidä PvP:stä. PvE ja co-op ovat minun juttuni.

Ensimmäiset pelini ala-asteella

Pelasin mummolassa heidän lainaamallaan tietokoneella. Muistan Doom Ultimaten ensimmäisen episodin, joka oli ilmaiseksi pelattavissa. Hämmennyin valtavasti mummin miehen testatessa kaiuttimia tietokoneeseen, jolla pelasin. Kuulin elämäni ensimmäisen kerran peliääniä! En tällöin edes tiennyt, että tietokoneissa on äänet!

En tällöin edes tiennyt, että tietokoneissa on äänet!

Mummi osti minulle roolipelin jossakin vaiheessa. Se oli elämäni ensimmäinen roolipeli (NoX nimeltään [Westwoodin tekemänä]). En osannut englantia, enkä ymmärtänyt singleplayerin ja multiplayerin eroa, joten pelasin vuosia NoX:in Multiplayerissä yksin – riehuin, keräsin tavaroita ja tapoin itseäni tylsyyksissäni. Jossakin vaiheessa löysin Soloplayn, jolla oli oma tarina ja tapettavia vihollisia! Olin onnesta soikeana!

Näihin aikoihin koulussa oli muutamia tietokonepelejä (opetuspelejä). Muistan näistä kaksi matikkapeliä, joista toinen oli aikamoinen! Se oli Sci-Fi-aiheinen, jossa pelihahmo ampui ja pelasi peliä eteenpäin sitä mukaan kun sille syötti vastauksia pelin kysymiin matemaattisiin kysymyksiin.

Yläaste

Viikolla ei saanut
joko pelata yhtään,
tai edes olla
tietokoneella.

Jossakin vaiheessa mummolassa tuli rajat tietokoneen käytölle. Viikolla ei saanut joko pelata yhtään, tai edes tietokoneella. Viikonloppuisin koneella sai olla ehkä pari tuntia per päivä, ja oli liikuttava sen eteen, käveltävä tai pyöräiltävä. Kun tätä oli jatkunut jonkun aikaa, hoksasin että kirjastoissakin on tietokoneet.

Aloin viettämään aikaa Pitäjänmäen kirjastossa. Pelasin ensin yleisillä tietokoneilla, joissa oli 15-30min varausaika. Myöhemmin oli kova juttu kun täytti 15 vuotta ja sai varata tunnin tietokoneille itse omat ajat ja saapua sovittuun aikaan käyttämään vain sinulle varattua tietokonetta. Muistan myös, että muutkin lapset pelasivat kirjastossa esimerkiksi Runescapea.

Jossakin vaiheessa kävin ahkerasti myös Töölön kirjastossa, koska se oli myöhempään auki. Kyseisen kirjaston tietokoneisiin oli myös valmiiksi tietokonepelejä asennettuna. Matkaa kotoa Töölön kirjastoon oli sellaiset 6-7 kilometriä, jonka ajoin jatkuvasti pyörällä opittuani reitin ulkoa.

Pelasin äitini luona vieraillessani joitakin hänen opetuspelejään. Muistan näistä yhden matikkapelin ja 3. luokan oppilaille tarkoitetun pelin. Yritin pelata myös Red Alerttia, mutta koska englannin taitoni oli surkea, purskahdin itkuun ymmärtämättömyyttäni. En enää pelannut Red Alerttia sen jälkeen.

Rippikoulun aikaan sain kaverilta lainaan jonkun sortin Gameboy Advancen. Taisin pelata sillä Hugo-peliä hetken aikaa, mutta mummin mies ei tykännyt, kun käytin peleihin aikaa. Hyvä, ettei Gameboy lentänyt seinään. Piti sitten palauttaa Gameboy takaisin kaverilleni.

Gameboyn jälkeen löysin kivan puhelinpelin, jota eräs yö tahkosin useita tunteja putkeen. Tyhmänä tampiona kehuskelin asiaa mummille aamulla väsyneenä, jonka jälkeen otettiin uusi käytäntö, että puhelimet viedään jatkossa nukkumaan mennessä olohuoneeseen.

Yhdeksännen luokan puolessa välissä muutin äitini luokse. Kaikki rajat ja rajoitukset haihtuivat savuna ilmaan. Sain valvoa miten lystäsin – ja tietysti myös pelata, miten lystäsin. Olin onnellinen.

Yhdeksännen luokan puolessa välissä muutin äitini luokse. Kaikki rajat ja rajoitukset haihtuivat savuna ilmaan. Sain valvoa miten lystäsin – ja tietysti myös pelata, miten lystäsin. Olin onnellinen.

Arvosanani koulussa olivat kohtalaiset. Yläasteella mainostettiin pelkkää lukiota. Naurettavaa! Äiti oli jossakin vaiheessa ehdottanut, että alkaisin datanomiksi, kun tykkäsin tietokoneista. Mummi taas ehdotti metallitöitä, kun niistä saisi hyvää palkkaa. Asiaa enempää ajattelematta otin suunnaksi metallityöt ja jatkoin ammattikouluun.

Hetken minulla oli myös omituinen päähänpisto, jossa en olisi mennyt kouluun, vaan aloittaa suoraan työt. Kahdesta eri kouluhausta pilasin tahallani metalliartesaanin haun puhumalla typeriä haastattelussa. Koneistajan koulutuksessa haastattelua ei ollut sen koommin kuin tenttiäkään, joten pääsin suoraan sisään. Minulle valkeni vasta samana vuonna, että olinkin koneistaja, enkä metalliartesaani – olin aivan pihalla asioista. 

Samoihin aikoihin joku ulkopuolinen huolestui jutuistani ja tarjosi apuaan. Huolestuminen liittyi hänen puoleltaan johonkin kriisiin tai vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta hylkäsin tarjotun avun yhtä lailla kun unohdin päähänpinttymäni. Koneistajan koulu alkoi.

Ammattikoulu & Armeija

Arvosanat olivat kasvaneet huomattavasti amiksen ensimmäisessä todistuksessa. Taisinkin olla enemmän käsillä tekijä kuin kirjamiehiä.

Sain elämäni ensimmäisen oman tietokoneen äidiltäni – Se oli siistiä! Pelieni hienous oli rajattua, koska todellisuudessa tietokone oli vielä aika surkea. Tämä ei minua hidastanut, vaan nautin peleistäni kuten aiemminkin.

Käytin torrent-ohjelmaa
siihen asti, kunnes
taloyhtiö ilmoitti,
että vein nettikaistan
muiltakin asukkailta.

Aloin lataamaan pelejä netistä, koska opiskelijana ei ollut varaa ostaa mitään ylimääräistä. Ei kyllä käynyt pahemmin ostelu mielessäkään, kun sain ladattua ilmaiseksi mitä halusin. Käytin torrent-ohjelmaa siihen asti, kunnes taloyhtiö ilmoitti, että vein nettikaistan muiltakin asukkailta. Sain äidiltä haukut ja palveluntarjoajalta hirmuiset blokit päälle. Siihen päättyi elämäni torrent-käyttäjänä.

Armeijassa oli tylsää vapaailtoina. Sain siskolta läppärin lainaan, jolla pelasin mm. Terrariaa. Käytin läppäriä myös yövahdissani apupäivystäjänä. Kuulemani mukaan, jos joku iso kiho olisi huomannut, että tein näin, olisi voinut käydä hassusti. Onnekseni isoja kihoja ei usein liikkunut siellä öiseen aikaan. Minulle ei siis käynyt kuinkaan.

Uudet aktiiviset tuulet

Jossakin vaiheessa hankin elämäni ensimmäisen aktiivisuusrannekkeen. Se vähensi huomattavasti tietokoneella oloa, kun piti saada päivittäinen pisteraja täyteen liikkumalla.

Opin Steamin tärkeyden, kun aloin ostamaan enemmän pelejä ja vähentämään niitten ilmaiseksi latailua. Pysyin jotenkuten pelitarjonnan perässä, vaikka olinkin ehkä viisi vuotta jäljessä uusimmista peleistä.

Työt ja muut velvollisuudet tai toiminnat kuten Vamos, pitivät pelaamiseni kurissa. Vamos-toiminnan kautta kiinnostuin boulderoinnista. Näin minulla oli jotain, jota saatoin kutsua uudeksi harrastuksekseni.

Alkuja ja nykyisyys

Tämän jälkeen aloitin ensimmäisen pitkäaikaisen parisuhteeni. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni Vamoksessa, kun pyysin häntäkin mukaan kiipeilyyn. Uuden romanssin myötä pelaamiseen käytetty aika pysyi luonnollisesti vähäisempänä. Muutimme tyttöystäväni kanssa yhteen 2016 lokakuussa. Aloitin samaan aikaan myös työnteon Inexillä.

Aktiivisuusrannekkeen merkitys väheni kun työt jatkuivat yli puoli vuotta. Vapaalla en jaksanut enää täydentää päivän vaatimusta. Pisteet tulivat täyteen ainoastaan vahingossa.

Yhdessä asumisen uudet haasteet heiluttelivat edestakaisin peliaikojani. Tyttöystäväni koki toisinaan minun viettäväni liikaa aikaa koneella. Oli tehtävä yhtäkkiä kompromisseja ja joustettava suuntaan jos toiseen. Tämä vähensi pelaamistani entisestään.

Nykyään pelaan – riippuen päivästä ja aktiivisuuksista – parista tunnista kahdeksaan tuntiin päivässä.

Tutustu myös Jannen blogiin Digipelivertainen.

window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-114360207-1');