Hyppää sisältöön

Janne

Jannen pelaajatarina

Tässä on oma kertomukseni elämästäni ja siitä, miten pelaaminen on ollut siinä mukana.

En koskaan kokenut pelaamista ongelmaksi. En kokenut sen häiritsevän elämääni missään vaiheessa. Pelaaminen on aina ollut kivaa ja se on ollut rakkain harrastukseni.

Olen PC-only -pelaaja. En omista konsoleita. Minulla on paljon pelejä, joista suurin osa on Steamissa. Olen pelaillut enimmäkseen rooli- ja strategiapelejä. Listassa on muunkin genren pelejä, esim. FPS ja Sandbox, mutta ne ovat vähäisempiä. En ole koskaan pelannut ammattimaisesti, enkä haluakaan. Olen pelannut enimmäkseen yksinpelejä. En pidä PvP:stä. PvE ja co-op ovat minun juttuni.

Ensimmäiset pelini ala-asteella

Pelasin mummolassa heidän lainaamallaan tietokoneella. Muistan Doom Ultimaten ensimmäisen episodin, joka oli ilmaiseksi pelattavissa. Hämmennyin valtavasti mummin miehen testatessa kaiuttimia tietokoneeseen, jolla pelasin. Kuulin elämäni ensimmäisen kerran peliääniä! En tällöin edes tiennyt, että tietokoneissa on äänet!

En tällöin edes tiennyt, että tietokoneissa on äänet!

Jossain vaiheessa mummi osti minulle roolipelin. Se oli elämäni ensimmäinen roolipeli (NoX nimeltään [Westwoodin tekemänä]). En osannut englantia enkä ymmärtänyt singleplayerin ja multiplayerin eroa, joten pelasin vuosia NoX:in Multiplayerissä yksin – riehuin, keräsin tavaroita ja tapoin itseäni tylsyyksissäni. Jossakin vaiheessa löysin Soloplayn, jolla oli oma tarina ja tapettavia vihollisia. Olin onnesta soikeana!

Näihin aikoihin koulussa oli muutamia tietokonepelejä (opetuspelejä). Muistan näistä kaksi matikkapeliä, joista toinen oli aikamoinen! Se oli scifi-aiheinen ja siinä pelihahmo ampui ja pelasi peliä eteenpäin sitä mukaa, kun sille syötti vastauksia pelin kysymiin matemaattisiin kysymyksiin.

Yläaste

Viikolla ei saanut
joko pelata yhtään
tai edes olla
tietokoneella.

Jossakin vaiheessa mummolaan tuli rajat tietokoneen käytölle. Viikolla ei saanut joko pelata yhtään tai edes olla tietokoneella. Viikonloppuisin koneella sai olla ehkä pari tuntia päivässä ja sen eteen oli liikuttava: käveltävä tai pyöräiltävä. Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa, hoksasin että kirjastoissakin on tietokoneet.

Aloin viettämään aikaa Pitäjänmäen kirjastossa. Pelasin ensin yleisillä tietokoneilla, joissa oli 15–30 minuutin varausaika. Myöhemmin oli kova juttu, kun täytti 15 vuotta ja sai varata tunnin tietokoneille itse omat ajat ja saapua sovittuun aikaan käyttämään vain itselle varattua tietokonetta. Muistan myös, että muutkin lapset pelasivat kirjastossa esimerkiksi Runescapea.

Jossain vaiheessa kävin ahkerasti myös Töölön kirjastossa, koska se oli myöhempään auki. Kyseisen kirjaston tietokoneisiin oli myös valmiiksi tietokonepelejä asennettuna. Matkaa kotoa Töölön kirjastoon oli sellaiset 6–7 kilometriä, jotka ajoin jatkuvasti pyörällä opittuani reitin ulkoa.

Pelasin äitini luona vieraillessani joitakin hänen opetuspelejään. Muistan näistä yhden matikkapelin ja 3. luokan oppilaille tarkoitetun pelin. Yritin pelata myös Red Alertia, mutta koska englannin taitoni oli surkea, purskahdin itkuun ymmärtämättömyyttäni. Sen jälkeen en enää pelannut kyseistä peliä.

Rippikoulun aikaan sain kaverilta lainaan jonkin sortin Gameboy Advancen. Taisin pelata sillä hetken aikaa Hugo-peliä, mutta mummin mies ei tykännyt, kun käytin aikaa peleihin. Hyvä, ettei Gameboy lentänyt seinään. Piti sitten palauttaa Gameboy takaisin kaverilleni.

Gameboyn jälkeen löysin kivan puhelinpelin, jota tahkosin eräs yö useita tunteja putkeen. Tyhmänä tampiona kehuskelin asiaa mummille aamulla väsyneenä, minkä jälkeen otettiin uusi käytäntö, jonka mukaan puhelimet vietiin jatkossa nukkumaan mennessä olohuoneeseen.

Yhdeksännen luokan puolivälissä muutin äitini luokse. Kaikki rajat ja rajoitukset haihtuivat savuna ilmaan. Sain valvoa miten lystäsi – ja tietysti myös pelata, miten lystäsi. Olin onnellinen.

Yhdeksännen luokan puolivälissä muutin äitini luokse. Kaikki rajat ja rajoitukset haihtuivat savuna ilmaan. Sain valvoa miten lystäsi – ja tietysti myös pelata miten lystäsi. Olin onnellinen.

Arvosanani koulussa olivat kohtalaiset. Yläasteella mainostettiin pelkkää lukiota. Naurettavaa! Äiti oli jossain vaiheessa ehdottanut, että alkaisin datanomiksi, koska tykkäsin tietokoneista. Mummi taas ehdotti metallitöitä, koska niistä saisi hyvää palkkaa. Asiaa enempää ajattelematta otin suunnaksi metallityöt ja jatkoin ammattikouluun.Hetken minulla oli myös omituinen päähänpisto siitä, etten olisikaan mennyt kouluun, vaan aloittaisin suoraan työt.

Kahdesta eri kouluhausta pilasin tahallani metalliartesaanin haun puhumalla typeriä haastattelussa. Koneistajan koulutuksessa haastattelua ei ollut sen koommin kuin tenttiäkään, joten pääsin suoraan sisään. Minulle valkeni vasta samana vuonna, että olinkin koneistaja, enkä metalliartesaani – olin aivan pihalla asioista. 

Samoihin aikoihin joku ulkopuolinen huolestui jutuistani ja tarjosi apuaan. Huolestuminen liittyi hänen puoleltaan johonkin kriisiin tai vaikeaan elämäntilanteeseen, mutta hylkäsin tarjotun avun yhtä lailla kun unohdin päähänpinttymäni. Koneistajan koulu alkoi.

Ammattikoulu ja armeija

Arvosanat olivat kasvaneet huomattavasti amiksen ensimmäisessä todistuksessa. Taisinkin olla enemmän käsillä tekijä kuin kirjamiehiä.

Sain äidiltäni elämäni ensimmäisen oman tietokoneen. Se oli siistiä! Pelieni hienous oli rajattua, koska todellisuudessa tietokone oli vielä aika surkea. Tämä ei minua hidastanut, vaan nautin peleistäni, kuten aiemminkin.

Käytin torrent-ohjelmaa
siihen asti, kunnes
taloyhtiö ilmoitti,
että vein nettikaistan
muiltakin asukkailta.

Aloin lataamaan pelejä netistä, koska opiskelijana ei ollut varaa ostaa mitään ylimääräistä. Ei kyllä käynyt pahemmin ostelu mielessäkään, kun sain ladattua ilmaiseksi mitä halusin. Käytin torrent-ohjelmaa siihen asti, kunnes taloyhtiö ilmoitti, että vein nettikaistan muiltakin asukkailta. Sain äidiltä haukut ja palveluntarjoajalta hirmuiset blokit päälle. Siihen päättyi elämäni torrent-käyttäjänä.

Armeijassa oli tylsää vapaailtoina. Sain siskolta lainaan läppärin ja pelasin mm. Terrariaa. Käytin läppäriä myös yövahdissani apupäivystäjänä. Kuulemani mukaan, jos joku iso kiho olisi huomannut, että tein näin, olisi voinut käydä hassusti. Onnekseni isoja kihoja ei usein liikkunut siellä öiseen aikaan. Minulle ei siis käynyt kuinkaan.

Uudet aktiiviset tuulet

Jossakin vaiheessa hankin elämäni ensimmäisen aktiivisuusrannekkeen. Se vähensi huomattavasti tietokoneella oloa, kun piti saada päivittäinen pisteraja täyteen liikkumalla.

Opin Steamin tärkeyden, kun aloin ostamaan enemmän pelejä ja vähentämään niiden ilmaiseksi latailua. Pysyin jotenkuten pelitarjonnan perässä, vaikka olinkin ehkä viisi vuotta jäljessä uusimmista peleistä.

Työt sekä muut velvollisuudet ja toiminnat, kuten Vamos pitivät pelaamiseni kurissa. Vamos-toiminnan kautta kiinnostuin boulderoinnista. Näin minulla oli jotain, mitä saatoin kutsua uudeksi harrastuksekseni.

Alkuja ja nykyisyys

Tämän jälkeen aloitin ensimmäisen pitkäaikaisen parisuhteeni. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni Vamoksessa, kun pyysin häntä mukaan kiipeilyyn. Uuden romanssin ansiosta pelaamiseen käytettävä aika pysyi luonnollisesti vähäisempänä. Muutimme tyttöystäväni kanssa yhteen vuoden 2016 lokakuussa. Aloitin samaan aikaan myös työnteon Inexillä.

Aktiivisuusrannekkeen merkitys väheni, kun työt jatkuivat yli puoli vuotta. Vapaalla en jaksanut enää täydentää päivän vaatimusta. Pisteet tulivat täyteen ainoastaan vahingossa.

Yhdessä asumisen uudet haasteet heiluttelivat peliaikojani edestakaisin. Tyttöystäväni koki toisinaan minun viettävän liikaa aikaa koneella. Yhtäkkiä oli tehtävä kompromisseja ja joustettava suuntaan jos toiseen. Tämä vähensi pelaamistani entisestään.

Nykyään pelaan – riippuen päivästä ja aktiivisuuksista – parista tunnista kahdeksaan tuntiin päivässä.

Tutustu myös Jannen blogiin Digipelivertainen.

0