Janne

Jannen pelaajatarina

Tykkään peleistä kovasti. Olen itse PC-only -pelaaja. En omista konsoleita. Minulla on paljon pelejä, joista suurin osa on Steamissa. Olen pelaillut enimmäkseen rooli- ja strategiapelejä. Listassa on muunkin genren pelejä, esim. FPS ja Sandbox, mutta ne on vähäisempiä. En ole koskaan pelannut ammattimaisesti, enkä haluakaan. Olen pelannut enimmäkseen yksinpelejä. En pidä PvP:stä. PvE ja co-op ovat minun juttuni.

Tässä on oma kertomukseni elämästäni, ja miten pelaaminen on ollut siinä mukana.

En koskaan kokenut pelaamista ongelmaksi. En kokenut sen häiritsevän elämääni missään vaiheessa. Pelaaminen on aina ollut kivaa, se on ollut rakkain harrastukseni Olen liikkunut periatteessa aina polkupyörällä paikasta toiseen (vähentynyt hieman parisuhteen myötä).

1991 Syntymä

2000-2004 Ensimmäiset pelini ala-asteella

Pelasin mummolassa heidän lainaamallaan tietokoneella. Muistan Doom Ultimaten ensimmäisen episodin, joka oli ilmaiseksi pelattavissa. Hämmennyin valtavasti mummin miehen testatessa kaiuttimia tietokoneeseen, jolla pelasin. Kuulin elämäni ensimmäisen kerran peliääniä! En edes tiennyt, että tietokoneissa on äänet!

Mummi osti minulle roolipelin jossakin vaiheessa. Se oli elämäni ensimmäinen roolipeli (NoX nimeltään [Westwoodin tekemänä]). En osannut englantia, enkä ymmärtänyt singleplayerin ja multiplayerin eroa, joten pelasin vuosia NoX:in Multiplayerissä yksin – riehuin, keräsin tavaroita ja tapoin itseni tylsyyksissäni. Jossakin vaiheessa löysin Soloplayn, jolla oli oma tarina ja tapettavia vihollisia! Olin onnesta soikeana! Kirjoittelin satunnaisesti myös lyhyitä tarinoita koneella.

Koulussa oli muutamia tietokonepelejä (opetuspelejä). Muistan kaksi matikkapeliä, joista toinen oli aikamoinen! Se oli Sci-Fi-aiheinen, jossa pelihahmo ampui ja pelasi peliä eteenpäin sitä mukaan kun sille syötti vastauksia pelin kysymiin matemaattisiin kysymyksiin.

2005-2007 Yläaste

Jossakin vaiheessa mummolassa tuli rajat tietokoneen käytölle. Viikolla ei saanut joko pelata yhtään, tai olla edes tietokoneella yhtään. Viikonloppuisin koneella sai olla ehkä pari tuntia per päivä, ja oli liikuttava sen eteen (kävely, pyöräily). Kun tätä oli jatkunut jonkun aikaa, hoksasin että kirjastoissa on tietokoneet.

Aloin viettämään aikaa Pitäjänmäen kirjastossa, Helsingissä. Pelasin ensin yleisillä tietokoneilla (15-30min varausaika). Myöhemmin oli kova juttu täyttää 15v, kun sai varata tunnin tietokoneille itse omat ajat ja saapua sovittuun aikaan käyttämään varattua tietokonetta. Muistan myös muiden lasten pelanneen kirjastossa mm. Runescapea.

Jossakin vaiheessa kävin ahkerasti myös Töölön kirjastossa, kun se oli myöhempään auki. Sen kirjaston tietokoneisiin oli myös valmiiksi tietokonepelejä asennettuna. Matkaa kotoa Töölön kirjastoon oli sellaiset 6-7 kilometriä, jonka ajoin pyörällä opittuani reitin ulkoa.

Pelasin äitini luona vieraillessani joitakin hänen opetuspelejään – muistan jonkin matikkapelin ja 3. luokan oppilaille tarkoitetun pelin. Yritin pelata myös Red Alerttia, mutta koska englannin taitoni oli surkea, purskahdin itkuun pelissä ymmärtämättömyyttäni. En enää palannut peliin sen jälkeen.

Sain riparikaverilta lainaan jonkun sortin Gameboy Advancen. Pelasin sillä Hugo-peliä hetken aikaa, jonkun aikaa. Mummin mies ei tykännyt, että käytin peliin aikaa – hyvä, ettei se vehje lentänyt seinään. Piti palauttaa Gameboy sitten takaisin kaverilleni.

Jossakin vaiheessa löysin kivan puhelinpelin, jota eräs yö tahkosin useita tunteja putkeen. Tyhmänä tampiona kehuskelin asiaa mummille aamulla väsyneenä, jonka jälkeen otettiin uusi käytäntö, että puhelimet viedään jatkossa nukkumaan mennessä olohuoneeseen (D’OH!).

Yhdeksännen luokan puolessa välissä muutin äitini luokse. Kaikki rajat ja rajoitukset haihtuivat savuna ilmaan. Sain valvoa miten lystäsin – ja tietysti myös pelata, miten lystäsin. Tunsin onnellisuutta.

Arvosanani koulussa olivat kohtalaiset. Yläasteella mainostettiin pelkkää lukiota. Naurettavaa! Äiti oli jossakin vaiheessa ehdottanut, että alkaisin datanomiksi, kun tykkäsin tietokoneista. Mummi ehdotti metallitöitä, kun siellä saa hyvää palkkaa. Asiaa enempää ajattelematta otin suunnaksi metallityöt ja menin ammattikouluun.

Hetken minulla oli myös omituinen päähänpisto, jossa en olisi mennyt kouluun, vaan suoraan töihin. Kahdesta eri kouluhausta feilasin tahallani metalliartesaanin haun puhumalla typeriä haastattelussa. Koneistajan koulutuksessa haastattelua ei ollut sen koommin kuin tenttiäkään, joten pääsin suoraan sisään. Minulle valkeni vasta samana vuonna, että olin koneistaja, enkä metalliartesaani – olin aivan pihalla asioista. Samoihin aikoihin joku mamma huolestui jutuistani ja tarjosi apuaan (liittyi johonkin kriisiin tai vaikeaan elämäntilanteeseen tms.), mutta hylkäsin tarjotun avun yhtä lailla kun unohdin päähänpinttymäni. Näin koneistajan koulut alkoivat.

2008-2012 Ammattikoulu & Armeija

Arvosanat olivat kasvaneet huomattavasti amiksen ensimmäisessä todistuksessa. Taidan olla enemmän käsimiehiä kuin kirjamiehiä? 

Sain elämäni ensimmäisen oman tietokoneen äidiltäni. Se oli siistiä! Koska se rauta oli aika surkea (en tiedostanut tätä asiaa vuosiin), pelieni hienous oli luonnollisesti rajattua. Tämä ei minua hidastanut, vaan nautin peleistäni vanhaan malliin.

Aloin lataamaan pelejä netistä, koska eihän opiskelijana ollut varaa ostella mitään ylimääräistä? No ei, ei käynyt pahemmin ostelu mielessä, kun sai ladattua ilmaiseksi. Käytin jossakin vaiheessa torrent-ohjelmaa siihen asti, kunnes taloyhtiö ilmoitti, että vein kaiken nettikaistan muiltakin asiakkailta. Sain mutsilta haukut ja palveluntarjoajalta hirmuiset blokit päälle. Siihen päättyi elämäni torrent-käyttäjänä. Saatoin saada kaveriltani uuden tornin näihin aikoihin, jonka hän oli kasannut minulle.

Armeijassa oli tylsää vapaailtoina. Sain systeriltä läppärin lainaan, jolla pelasin mm. Terrariaa. Käytin läppäriä myös yövahdissa apupäivystäjänä. Kuulemani mukaan jos joku iso kiho olisi huomannut, että tein näin, olisi voinut käydä hassusti, mutta niitä ei usein liikkunut siellä siihen aikaan. Muuten oli ihan fine tehdä niin. Minulle ei siis käynyt kuinkaan.

2012 – 2015 Random-sepailua & työkokeiluja

Jossakin vaiheessa hankin elämäni ensimmäisen aktiivisuusrannekkeen. Se vähensi huomattavasti tietokoneella oloa, kun piti saada päivittäinen pisteraja täyteen liikkumalla.

Opin Steamin tärkeyden, kun aloin ostamaan enemmän pelejä ja vähentämään niitten ilmaiseksi latailua. Kaverini päivitti torniani ainakin kerran vielä lisää. Pysyin jotenkuten pelitarjonnan perässä, vaikka olinkin jäljessä ehkä viisi vuotta uusimmista peleistä.

Työt, muut velvollisuudet ja toiminnat (kuten Vamos) pitivät pelaamistani vähempänä.

2016 – 2017 Ensimmäisen pitkäaikaisen parisuhteeni alku & työntekoni alku Inexillä

Vamos-toiminnan kautta sain kiinnostusta johonkin, jota voin jotenkuten kutsua uudeksi harrastukseksi – boulderoinnin. Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni Vamoksessa, kun pyysin häntäkin mukaan kiipeilyyn. Uuden romanssin myötä pelaamiseen käytetty aika pysyi luonnollisesti vähäisempänä. Muutimme tyttöystäväni kanssa yhteen 2016 lokakuussa.

2017 – 2018 Nykyaika

Aktiivisuusrannekkeen merkitys väheni kun työt jatkuivat yli puoli vuotta. Vapaalla en jaksanut enää täydentää päivän vaatimusta. Pisteet tulivat täyteen ainoastaan vahingossa jonkun aktiiviteetin aikana.

Yhdessä asumisen uudet haasteet heiluttelivat edestakaisin peliaikojani. Tyttöystäväni myös koki silloin tällöin minun viettäväni liikaa aikaa koneella. Oli tehtävä yhtäkkiä paljon uusia kompromisseja ja joustettava suuntaan jos toiseen, joka vähensi pelaamistani entisestään.

Nykyään pelaan – riippuen päivästä ja aktiivisuuksista – parista tunnista kahdeksaan tuntiin päivässä.

Tutustu myös Jannen blogiin Digipelivertainen.